Tämä päivä oli meille hyvin merkittävä.
Järvenpään Hautaustoimiston oli määrä hakea Orvokki
Meilahdesta, pukea hänet kauniiseen siniseen yöpaitaan ja laittaa
jalkoihin Orvokin Taimi-tädin kutomat sinivalkoiset villasukat. Minun
piti pestä nämä sukat ja tiistai-iltana ja poistaa nypyt, jotta ne
olisivat puhtaat ja kauniit. Tänä aamuna herätessäni muistin, että
sukat ovat pesemättä. Nyppyjä poistaessani totesin, että ne on pakko
äkkiä pestä. Vettä altaaseen ja muistaakseni ei saanut olla
villavaatteilla kuumaa. Sitten vain väänsin ne kuivemmaksi, hain
tukankuivaajan ja sitten ehdin laittaa ne tunniksi kuivauskaappiin.
Niistä tuli puhtaat ja kirkkaat.
Orvokilla ei ollut koskaan lapsuudessaan omaa pehmolelua. Kerran jotkut
opiskelijat, Mia ja joku toinen olivat laittaneet Orvokin lokeroon
pienen koalakarhun, Oliverin. Siitä tuli tietysti kohta "Olis". Oliver
oli aina Orvokin sängyssä tyynyn vierellä. Muistin, että
Oliver pitää ehdottomasti laittaa Orvokin mukaan arkkuun. Etsin vielä
Orvokin ompelulaatikoista ja löysin vaaleansinistä silkkinauhaa, jotta
Olis saa juhlarusetin kaulaansa. Kaikki oli nyt valmista. Nostin
vaaleansinisen yöpaidan Orvokin yli 100 v vanhaan perintökeinutuoliin,
laitoin Oliksen ja villasukat yöpaidan päälle ja otin kuvan muistoksi
Orvokin arkkuvaatteista. Samulilta tuli vielä tekstari, että varmasti
muistan laittaa Oliksen mukaan Orvokille.
Kävin viemässä Orvokin arkkuvaatteet hautaustoimistoon ja pyysin vielä
mukaan pienen kimpun orvokkeja. Tarkoitus oli alunperin, että auto
pysähtyy pihassamme ja sitten jatkaa eteenpäin kappelille ja siellä
voimme katsoa Orvokkia ja jättää jäähyväisemme hänen vierelleen arkkuun.
Tuntia ennen auton tuloa katselin miten ulkona oli kaunis,
aurinkoinen kevätpäivä. Päätin, että suunnitelmaa
muutetaan. Kun auto tulee, niin arkku otetaan ulos, avataan ja
siinä kirkkaassa kevätauringon paisteessa kevättuulen puhallellessa me
hyvästelemme Orvokin omassa pihassaan.
Pienimmät olivat sanoneet, etteivät he halua katsoa
Ootoa, heitä jännitti ja pelotti. Auto tuli ja kun arkku
avattiin, niin meille oli kuin olisimme saaneet suuren lahjan. Olen
kyllä nähnyt useita kuolleita, joilla on rauhallinen ja levollinen ilme
kasvoillaan, mutta Orvokki hymyili kauniisti siinä kirkkaassa
kevätauringon paisteessa omalla kotipihallaan. Sydämen täytti lämmin ja
onnellinen tunne.
Hänellä oli tavattoman hyvä olla siellä jossakin ja
Samuli sanoikin: "Näkiköhän jo kaipaamansa isän?"
Enää ei pelottanut ketään, pienimmätkin tulivat ulos ja toivat Ooton
arkulle piirroksensa. Katselivat turvallisin mielin rakasta isoäitiään
ja uskon, että tämä Ooton kaunis ja onnellinen hymy jäi heidän
mieleensä koko loppuelämän ajaksi ja kerran sitten joskus heidän
elämäntaipaleensa vuorostaan päättyessä, on taas vastassa heitä siellä
Taivaan kodin ovella.
Kaikki jättivät omat terveisensä Orvokille arkkuun mukaan.
Eemil piirsi kirkkaan auringon ja
Ooton.
* * *
Pauliina,
Niko ja Nea laittoivat Nikon CD:lle poltetun muistovideon ja siihen
kansikuvan ja valitsivat Orvokin sisarusten ja sukulaisten tapaamisen
kuvat.
Eemil teki myös kortin, johon kirjoitti oman ja isoveljensä
nimet ja iät, jotta Ooto varmasti muistaa heidät. (Tulkinta on Jaakon - lapsi on hyvin looginen toimissaan.)
* * *
Eino tulosti Ootolle oman korttinsa ja minä laitoin eläkkeelle
jäämispäiväni perhekuvan, joka oli otettu 3 vuotta aikaisemmin 2.4.2007
täsmälleen samalla paikalla, missä nyt hyvästelimme Orvokin. Kun sain
tiedon sairaalasta Orvokin kuolemasta, ajattelin heti, että onneksi
olimme saaneet elää nämä kolme yhteistä eläkevuotta.
Otimme vielä kuvia muistoksi.
* * *
Tarkistimme
vielä, että Orvokilla on varmasti villasukat jalassa.
* * *
Meillä oli ajatus, että saatamme Orvokin matkaan virrellä 631.
Laulaminen olisi voinut olla hiukan vaikeata. Laitoimme soimaan Samuli
Edelmanin "Oi Herra jos mä matkamies maan, lopulla matkaa
nähdä sun saan..." Orvokki oli monen kuukauden ajan kuunnellut
erityisesti tätä virttä Samuli E:n levyltä, usein illalla viimeiseksi.
Joka kerta hän sanoi, ettei tiedä ketään, joka olisi niin syvällisesti
tulkinnut nuo sanat ja sävelet. Siksi annoimme Samuli E:n laulaa ja
me kuuntelimme hiljaa...
Pidin Orvokkia kevyesti kädestä, niinkuin hän viime kuukausina toivoi,
kun kuljimme vierekkäin tai jonotimme kirkossa ehtoollispöytään ja hän
koki jo liikkumisensa hieman epävarmaksi.
* * *
Laulun päätyttyä suljimme arkun, Eino piteli vielä kasvoliinasta
kiinni, ettei kevättuuli vienyt sitä, kunnes kansi saatiin paikoilleen.
Toiset jäivät kotiin ja minä menin hautaustoimiston auton mukana
kappelille saattamaan Orvokin sinne odottelemaan siunauspäivää.
* * *
Pauliina
tuli perässä ja toi minut kotiin, jossa toiset odottelivat meitä.
Olin kattanut - Orvokin yhdessä Jatta von Konowin kanssa
suunnittelemalle - aurinkoiselle sisäkuistille kahvit ja mehut.
Pöydälle olin laittanut orvokki-liinan, orvokki-lautasliinat
ja keskellä pöytää tuikkukynttilän palamaan Orvokin rakastamaan
majakkaan. Olin viime jouluna tehnyt nettijoulukorttimme tästä
majakasta, josta loisti tuikun valo pimeyteen ja pieni laiva pimeyden
keskellä suunnisti kohti majakkaa.
Voi kiitos,Taivaan Isä
tästä päivästä ja tästä hyvästelyhetken lahjasta. Tämä päivä toi heleän, lämpimän ja
rauhallisen valon lähtöillan ja yön pimeyteen.
